Suomessa on viime vuosikymmeninä rakennettu valtava määrä kiinteistöjä, joissa ilmanvaihdossa vallitsee tarpeettoman suuri alipaine. Tämä on ollut pitkään hyväksytty, jopa suositeltu tapa suunnitella ja toteuttaa ilmanvaihto. Perusteluna on käytetty kosteuden tiivistymistä rakenteisiin, mikäli ilmanvaihto ei ole alipaineinen. Nyt tiedämme, että seuraukset ovat olleet monin paikoin kohtalokkaat: rakennuksia on jouduttu korjaamaan hurjia määriä ja käyttäjät kärsivät sisäilmaongelmista.
Mutta miksi juuri liian suuri alipaine aiheuttaa näin vakavia ongelmia?
Rakennuksesta tulee epäpuhtauksien imuri
Kun rakennus on selvästi alipaineinen, ilma ei kulje sisään hallitusti tuloilmaventtiilien tai tuloilmareittien kautta. Sen sijaan korvausilma etsii helpoimman reitin rakenteiden raoista, alapohjasta, ryömintätilasta tai jopa maaperästä. Tämä tarkoittaa, että sisäilmaan päätyy helposti homeitiöitä, mikrobeja, radonia ja kemiallisia yhdisteitä, joita rakenteissa ei koskaan ollut tarkoitus hengittää. Rakennus alkaa siis toimia epäpuhtauksien imurina. Koneellinen ilmavaihto voi jopa heikentää sisäilmaa verrattuna painovoimaiseen ilmanvaihtoon.
Ongelma ei koske pelkästään koneellista poistoa
Moni ajattelee, että ongelma koskee vain rakennuksia, joissa on koneellinen poistoilmanvaihto ilman koneellista tuloilmaa. Totuus on kuitenkin monimutkaisempi. Esimerkiksi vielä 2000-luvun alussa oli yleinen suunnitteluohje, että myös täysin koneellisessa tulo- ja poistoilmanvaihdossa poistoilmamäärän tulisi olla noin 20 % suurempi kuin tuloilmamäärän. Ajatuksena oli estää kosteuden kulkeutuminen sisäilmasta rakenteisiin. Käytännössä tämä ohje johti siihen, että rakennukset suunniteltiin ja säädettiin tarkoituksella erittäin alipaineisiksi.
Myös nopeatempoisessa säätövaiheessa ilmamäärien säätäjän on ollut turvallisempaa laittaa hieman reippaammin poistoilmaa, jotta vältytään tilanteelta jossa ilmanvaihto olisikin vahingossa ylipaineinen. Ajatellaan että pysyy ainakin kallis omaisuus eli rakennus kunnossa, eikä jälkeenpäin tarvitse tapella vastuukysymysten kanssa. Tämä voi kuitenkin kostautua tilankäyttäjien terveyden kustannuksella. Mutta tälle onkin vaikeampi määrittää arvoa, eikä syy-/seuraussuhdetta myöskään käytännössä voi osoittaa, joten miksi suotta mennä riskillä ja säätää turhan tarkaksi. Tämä ajattelumalli pitäisi saada kitkettyä, ja säätöön tulisi laittaa huomattavasti enemmän paukkuja kuin mitä nyt työmailla tapahtuu. Ilmanvaihdon säätötyö on usein aliarvostettu työvaihe, vaikkakin väärin säädetty ilmanvaihto voi olla huomattavasti suurempi riski kuin hieman pölyyntyneet kanavat.
Terveysvaikutukset ovat moninaisia
Sisäilman epäpuhtaudet ovat kodeissa, työpaikoilla ja kouluilla johtaneet vuosien mittaan käyttäjien oireiluun. Tyypillisiä vaivoja ovat silmien ja hengitysteiden ärsytys, päänsärky, väsymys ja pitkittyneet hengitystieinfektiot. Pitkällä aikavälillä ongelmat voivat johtaa astman puhkeamiseen, allergioiden pahenemiseen ja jopa työkyvyttömyyteen.
Tervekin talo voi tuntua sairastuttavalta alipaineen mukanaan tuomien epäpuhtauksien takia. Eikä tarvita edes mikrobeja tai homeita, vaan niinkin yksinkertainen asia kuin eristevillakuidut voivat aiheuttaa ikäviä oireita. Rakennukset kun ovat käytännössä suunnitelmien mukaisesti tiiviitä vain paperilla, käytännössä tilanne on melko lailla toinen.
On aika muuttaa tilanne kestävämpään suuntaan
Kuten mainittua, liian voimakas alipaine ilmanvaihdossa tekee rakennuksesta epäpuhtauksien imurin. Se imee sisäilmaan haitallisia aineita rakenteista ja maaperästä ja altistaa käyttäjät terveyshaitoille.
Meidän ei tarvitse tehdä valintaa liian suuren alipaineen tai ylipaineen välillä – jossa siis valitaan, kumpaa halutaan varjella enemmän, rakennusta itseään vai sen käyttäjiä – vaan voimme valita molemmat huolehtimalla, että rakennuksen ilmanvaihto on mahdollisimman hyvin tasapainossa.
